Paaaljon paketteja
Tällä viikolla olen tainnut olla oikein kiltisti, koska olen saanut monta pakettia. Kamera ei kuitenkaan vielä(kään) ole muuton jäljiltä toimintakuntoinen, joten joudun taas tekemään kuvattoman postauksen. Kamera on kuitenkin löytynyt, mutta avo joka voisi tietää missä muistikortin lukija on (ja jonka konetta siihen lukemiseen tarvittaisiin) on viettämässä työpaikan pikkujouluja. Omat pikkujouluni ovat ensi viikolla, silloin niitä onkin kahdet. Ja nyt takaisin siihen alkuperäiseen asiaan, eli paketteihin.
Eli ensimmäisenä sain SNYltäni marraskuun paketin (joka oli muuttomme vuoksi käynyt seikkailemassa vanhalla kotipaikkakunnallamme), josta paljastui kolme kerää Teeteen Popparia ruskean sävyisenä ja neljä kerää Sirdarin Just Bamboota vaalean violettina. Kumpikin lanka on minulle ihan uusia tuttavuuksia ja mielessä rupesi heti pyörimään ideoita näille langoille. Ihanan pehmeiltä molemmat tuntuvat käsiin. =) Kiitos ihanasta paketista SNYni! =)
Tänään kävin postista hakemassa iiison paketin. Kela oli ollut todella nopea, kun maanantaina sain kirjeen äitiysvustushakemusten hyväksymisestä, niin jo tänään oli paketin noutolappu postilaatikossa ja sain hakea äitiyspakkauksen. Ihania pieniä pehmeitä vaatteita sieltä paketista löytyi ja muita tärkeitä ja tarpeellisia tarvikkeita. Nyt pitää jonakin päivänä pestä pientä pyykkiä, että ovat sitten valmiina tulokasta varten. Pieni Kirppumme potkii ja riekkuu edelleen kovasti. =)
Ja viimeisenä posti toi tänään myöskin vanhassa osoitteessamme seikkailleen Windows 7 päivityksen. Avolla on siis huomenna tekemistä, kun on selvinnyt pikkujouluistaan. Pääsee asentamaan uuttaa Windowsia koneelleni. =)
Mitäs muuta täällä sitten tapahtuu…vieläkin on paljon purkamista muuton jäljiltä, huonekalujakin pitäisi vielä paljon ostella…ja yrittää myydä vanhoja pois, kun kaikki eivät tänne millään mahdu, kun asunto on niin eri mallinen… Olohuoneen ja keittiön seinistä osa on maalattu parmesaanin värisiksi, muut maalattavat seinät odottavat vielä maalaajaansa. Ja minä odotan äitiyslomaani, jonka alkuun on enää kahdeksan työpäivää. Noista kahdeksasta päivästä neljänä olen neuvolassa, ultrassa, tukiliivin sovituksessa ja synnytysvalmennuksessa ja kahtena koulutuksessa, joten oikeita kokonaisia työpäiviä on enää vähän jäljellä. Toivottavasti nuo kaikki menevät pian ohi, että pääsen ihan toden teolla rakentamaan pesää. =) Ja toivottavasti Kirppu malttaa odottaa, että saan edes hieman rakennettua pesää, mutta ei nyt ihan yliajalle tarvitse odottaa. Olisihan se jo kiva tavata. =)
