Selaat merkintöjä kuukaudelta Helmikuu2008
Kevätmyssy
Juu, räkätauti se vaan pysyy päällänsä. Ei lähde sitten millään. No, on siitä sitten ollut sekin hyvä puoli, että ehdin sitten eilen sohvalla maatessani katsomaan taas muutaman todella huonon elokuvan ja neulomaan pienen pipon. Tai oikeammin sopivan pipon, kovin keväisen. =)
Malli: Kevätpipo
Lanka: Drops Alpaca
Puikot: 3½ mm
Kulutus: 30 g
Koristekukat:
Malli: Koristekukat
Lanka: Drops Eskimo
Koukku: 5,5 mm
Kulutus: 5 g
Edelleenkin sairastetaan
Niin, meillä edelleenkin sairastetaan. Avo on mahataudissa ja minulla on edelleen pää täysin tukossa. Ei siis niin kovin kivaa viikon lopun viettoa. Äsken kuitenkin sain valmiiksi avon synttäri lapaset (ja olen katsonut kahden päivän aikana neljä elokuvaa sekä muutamia tv-sarjojen jaksoja). Ajattelin kokeilla niistä jonkin näköistä ohjetta kirjoittaa. Ihan jo vain senkin takia, että ei [...]
Taas kipeänä
Niin, taas sitä ollaan kipeänä. Tällä kertaa on sentään selittämättömän kuumeilun lisäksi muitakin oireita. Kauhea nuha ja nenän tukkoisuus vuoron perään ja toinen poski tuntuu olevan turvoksissa, vaikka peilin mukaan näin ei olekaan. No, sainpahan nukkua pitkään. Heräsin nimittäin vasta kahdentoista jälkeen tekstiviestiin. =)
Jotenkin nämä kaikki postaukset tuntuvat majoittuvan jonkun neuleen valmistumisen yhteyteen tai lähetettyjen [...]
Taisin puhua jotakin baletista
Niin, taisin lupailla kertoa baletti-illasta. Käytiin ensin porukalla syömässä Cantina Westissä ja ruokahan oli taas hyvää. =) Ja sieltä sitten siirryttiin Oopperatalolle katsomaan Prinsessa Ruususta. Ehdittiinkin perille juuri ja juuri, syömiseen kun meni tooodella paljon enemmän aikaa, kuin olimme ajatelleet (tämä enemmän aikaa kuin olinkaan ajatellut tulee varmaan olemaan postauksen kantava teema). Esitys oli ihana, [...]
Ystävänpäivä
Tänään on siis vietetty ystävänpäivää. =) Ihania kortteja on saatu (kiitos siitä Sannalle ja Tanjalle) ja lähetettykin on. Tässäpä kuva näistä lähetetyistä korteista:
Ideana oli käyttää noita ihania vintage-kuvia ja äitiltä saatuja vanhoja postimerkkejä. Noita merkkejä onkin kuorellinen, joten niistä saa monta korttia vielä tehtyä. =)
Tänään sain myös kutsun työhaastatteluun. Huomenna menen sinne ihmettelemään. Kyseessä olisi [...]
Pitkästä aikaa
Pitkästä aikaa on taas aikaa kirjoittaa jotakin. Niin, tai ei kai siitä niin pitkä aika ole, taisin viikolla kirjoittaa, koska muistan kirjoittaneeni Disney on Ice käynnistä. Tänään olemme kuitenkin menossa katsomaan Kansallisbalettiin Prinsessaruususta. Ihanaa päästä taas pitkästä aikaa katsomaan balettia. Edellisestä kerrasta onkin jo vuosi. Kertoilen sitten myöhemmin millainen tuo esitys oli. =)
Tänään valmistui myös [...]
Kokoelma viime viikosta
Niin, mitäs silloin sitten tapahtuikaan. Kävin luonnollisesti töissä ja sitten yritin lukea. Avollakin oli synttärit ja lahjaksi valmistui pipo. Loput lahjat, huivi ja lapaset, valmistuvat joskus hamassa tulevaisuudessa…huivi on jo alkanut muotoutua. Yksi lapanenkin valmistui, se vaan oli liian pieni…ehkä seuraavat ovat paremmat… =) Pipo kuitenkin tässä, jo niin kovin tutuksi tulleella mallilla.
Malli: Tychus neljällä [...]
