Selaat merkintöjä kuukaudelta Tammikuu2008
Höpinää vain
Jotenkin aika tuntuu kuluvan liian nopeasti. Tuntuu ettei ehdi lainkaan neulomaan, saati sitten lukemaan pääsykokeisiin, tai fysiikan ja kemian laskemiseen…koko ajan vain väsyttää. Tai oikeastaan väsymys on iskenyt vasta tänään. Eilen ei vielä ollut tälläinen vetämätön olo. Lähden nyt kuitenkin puolen tunnin päästä kuluttamaan loputkin ylimääräiset energiat salille. Sielä sitten saunaan ja rentoutuneena kotiin nukkumaan. [...]
Pitäisi taas lukea
Niin, tuossa otsikossahan se taas pääpiirteittäin tulikin. Nyt olisi taas aika aloittaa eläinlääkiksen pääsykokeisiin lukeminen. Se kesän lukusuunnitelma kun meni ihan pepuilleen kelien takia. Ei päässyt rannalle lukemaan. Nyt sitten on aloitettu lukemaan ihan normaaliti sisätiloissa, kotona ja julkisissa kulkuvälineissä. Senpä takia aikaa käsitöille on jäänyt melko vähän, mutta sainpahan valmiiksi toisen tilauspipon. Nyt tarvitsisi [...]
Vuoden ensimmäinen
Nyt on näköjään ollut hiljainen vuoden alku, tai oikeastaan on tehty monia neuleita samaan aikaan ja jo jonkin verran viimeistelty sitä jo lähes 1½ vuotta päättelyään odottavaa neuletta, sitä surullisen kuuluisaa kietaisuneuletta… No, nyt on kuitenkin saatu jotakin valmiiksi. Minulta tilattiin tuossa alku viikosta kaksi kappaletta pipoja, saman laisia kuin se, jonka neuloin avon pikkuveljelle joululahjaksi. [...]
Käden kipeytystä
Niin, ovat nuo konsolipelit nykymaailmassa menneet vaarallisiksi. On nimittäin allit, hauis ja olkapää ihan kipeinä. Ja minun lisäksi ainakin avolla samat paikat kipeytyivät pelaamisesta. Ostettiin perjantaina avon pikkuveljen kylään tulemisen kunniaksi uusi Wii-peli, tosin se on ihan ensimmäinen ostettu peli meillä. Tähän asti ollaan pelattu vain sitä laitteen mukana tulevaa urheilupeliä. Nyt sitten koko perjantai-ilta [...]
Innostavia blogeja
Sain tälläisen kunnian osoituksen Sannalta ja Ellulta ja nyt sitten sitä levittämään. Kiitos molemmille! Olisitten molemmat varmasti päätyneet listalleni, mutta nyt sitten tilaa kymmenelle muulle. =) Ja sitten asiaan:
Säännöt: “Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a [...]
Kyllä se on mukavaa…
…matkustaa bussilla, niin hel#¤*#tin mukavaa. Tänään taas kirosin HKL:ää niin paljon, ettei mitään järkeä. Ottaa se vaan päähän tuola ulkona pimeässä bussia odotella, kun vasta kolmannella bussilla pääsee. Ensimmäinen myöhästyminen tosin oli oma vikani, mitäs menin ostoksille bussia odotellessani. Huomasin kassalla uusia urheiluvaatteitani maksaessani, että nyt on kello sen verran, että bussi lähtee just. Kävelin [...]
Vuoden alku
Viime vuoden viimeisten minuuttien aikana valoimme tinaa, joita sitten tutkittiin ensimmäisten minuuttien aikana. Lopputulokseksi saatiin, että minun tinani muistutti lähinnä isoa kalaa tai valasta (sillä on selvä pyrstö ja etuevät ja kaikki) ja avon tina muistutti lohikäärmettä, jonka häntä oli kippuralla. Hauska niitä on aina valaa ja katsella mitä tulee. Vielä kivempi olisi, jos jostakin [...]
